« | Home | »

  • Seinästä seinään kukkaruukun kautta

    kesäkuu 6th, 2015

    Pitää tuohon henkiseen tasapainoon lisätä et vähän pelkään että mulla on tällähetkellä maaninen vaihe päällä. Mulla ei ole koskaan diagnosoitu depistä enempää, mut onhan tuo isän bipo sukurasitteena. Kysymys kuuluu jos herra B koputtaa oveen avaanko?

    Koen, että mulla on tällähetkellä väärällä tavalla energiaa, kohdistan kaiken jaksamiseni yhden kaupan auki pitämiseen, harkitsen vakavasti yksityisyrittämistä ja hamuan koiraa kuin hullu. Ainoa mikä ei istu sairauden kuvaan on se, että tosiaan mietin ja harkitsen, kannattaako minun onko vaihtoehdot vastuullisia. Mitä jos mä en sit esimerkiksi puolenvuoden päästä enää jaksa arkea ni kannattaako mun ottaa hetken mielijohteesta elukkaa. Onko se hetken mielijohde jos mie oon pohtinu sitä jo tämän kevään?
    Olen vähän hoitanut koirakuumettani hoitamalla kaverin koiraa silloin tällöin, mut semmosen innokkaan pöppiäisen hoitaminen on ehkä kevyesti lisännyt kuumeiluani.

    Minulla itselläni on niin kova tarve olla normaali ihminen, et poden huonoa omaatuntoa jos minulle iskee väsymys, mut onko sekään normaalia vääntää ja kääntää kunnes tulee painetta.
    Siis just silleen et jos oon työpäivän jälkeen väsynyt onko se mielestäni hyväksyttävää? Ei.

    Tässäpä tämä etten oikeasti tiedä mikä on ”normaali” ihminen. On pitäny tehdä vähän avaavampaa merkintää omista arvoistani ja mielipiteistäni, mut jotenkin on julmetun hankalaa tiivistää jotain minulle niin vaikeaa käsitettä kompaktiksi sarjakuvaksi tänne.

    Mut mikä on sinun, hyvä lukija, käsite ”normaalista” ihmisestä? Mitä tavallisen ihmisen pitää jaksaa tehdä suoriutuakseen, ja mikä on ns. turvallista ja hyväksyttävää käytöstä?
    Jos saan vähän vastausta kykenenen vissiin sitten vääntää merkinnän joka käsittelee aihetta omasta vinkkelistäni (minen osaa siis itse vastata kysymyksiini joten olen hankalassa tilassa)

    Murrwelo Posted in... Mitä?, Ahdistus, Arki, Ihmiset, Kuulumisia, Minusta, Uivelo | 2 Comments »

    2 Responses to “Seinästä seinään kukkaruukun kautta”

  • Voin samaistuu! Mulla on ollut koko kevät yhtä ahdistusta ja se on ilmeisesti aiheuttanut mulla ihan fyysisii oireita. Koko ajan pelkoa jostain syövästä tai kauheesta taudista ja sit onki taukoamatonta jomotusta jossain kohti kehoa, joka kuitenkin katoaa välillä ja kaikki arvot näyttää hyvältä… Särkylääkkeet ei auta, mut ahdistuslääkkeet auttaa sentään joskus, joka vaan vahvistaa sitä teoriaa, että kaikki ’kipu’ on psyykkistä.

    Toi ’normaalin’ ihmisen käsite on niin pahaa tekevä, koska se jaksaminen on niin henkilöstä riippuvaa. Kaikki ei jaksa läheskään niin paljon stressiä kuin jotkut toiset. Joinakin päivinä sitä jaksaa puuhata kaikki arkiaskareet ja vielä vähän ylimääräistäkin päälle. Toisina päivinä jaksaa taas raahautua just ja just jääkaapille ja sit viettääkin loppupäivä peiton alla.

    Tsemppiä!

    merlin | At kesäkuu 6th, 2015 20:45

  • Kiitos vastauksesta sir.

    Mie tosiaan oon eläny elämäni maanisdepressiivisen isän varjossa ja mulle on todella uutta tasapainoinen arki, siksi onkin niin järkyttävän vaikeaa selvittää itselleen mikä on hyväksyttävää. Sit sitä on jonkinlainen tarve todistaa itselleen et on parempi ko isänsä tässä omalla kohdallani. Tosiaan korostuu oma huonoudentunne kun katselee ympärilleen läheisiään ja ystäviään päin, on jotenkin rankkaa että just minä en viihdy töissä tai en jaksa tehdä töitä, muut taas puurtaa kellon ympäri jos vaan tunnit riittäisi.

    Kiitosta, tsemppiä takaisin :>
    Tähän mennessä kuitenkin asiat tuuppaa järjestymään suht kunnolliseen järjestykseen vaikka välillä tuntuu ettei missään ole mitään järkeä.

    Murrwelo | At kesäkuu 6th, 2015 21:22

Leave a Reply