« | Home | »

  • Ensimmäinen itku.

    helmikuu 15th, 2012

    Joskus olen toivonut että isäni olisi olematta. Olen saanut toiveistani haukut: miten voit olla noin kauhea ihmisperse ja toivoa tuollaista. Ajattele niitä joilla ei ole isää ollenkaan.

    Jollei se isä ole kuollut voi sen etsiä käsiinsä.
    Olen käytännössä ajatusta vastaan että hulluilta ja sairailta piuhat poikki ettei tule lisää hulluja ja sairaita, koska itse en koe itseäni niin kauheaksi otukseksi, ja olen kuitenkin hullun siemenestä. Koen että olen jopa parempi kuin jotkut ihmiset. Minulla on paljon enemmän elämänkokemusta kuin monella muulla ikätoverilla. Kun siis puhutaan ihmisistä jotka viettävät aikaa riehuen kaupungilla ja haaskaen elämänsä siihen.  Tai no mistä minä tiedän mitä muut minun ikäiseni tekevät. Minä se vain haaskaan elämääni tietokoneella.

    Jos minulla olisi nää ihmissuhteet kunnossa voisin paeta kotoa. Mutta kun olen tuhonnut perseilylläni kaikki suhteet Karjaalta. Enkä liian kauas uskalla mennä. Ehkäpä tämä on se piste jolloin pitäisi muuttaa pois kotoa kun ei voi elää saman katon alla oman isän kanssa. En vain uskalla. En halua katkaista napanuoraa äidin kanssa. Mie haluun asuu viel 50-vuotiaana äidin nurkissa. (FOREVERALONEEEE BAWW)

    Vittu näitä mun tilanteita.

     

    Terve vaan sarjakuvablogit täällä päin teiniangstaillaan kans.

    Murrwelo Posted inIhmiset, Itsesääli, Kyyneleitä | No Comments »

Leave a Reply